Kiireetön ilmapiiri – ennen, nyt ja aina

Karun tarina alkoi sukupolvenvaihdoksesta, kun Perhe-Luoston yrittäjät päättivät siirtyä eläkepäivien viettoon. Tunturin juuri Yli-Luoston rinteiden kupeessa sai nuorekkaan tuulahduksen uudella ajatuksella ja toimintamallilla aivan kuin se olisi kirjoitettu tarinaan alunperinkin.

Historia Karun takana

Unelma sukupolvelta toiselle

Kun ihminen syntyy yrittäjän verta suonissaan, silloin eletään vatsatuntumaa kuunnellen rohkeasti sillä ajatuksella, että elämä on mahdollisuuksia täynnä.

Luoston pitkä tunturijono uinui kauneimmilta paikoiltaan lähes koskemattomana aina 70-luvulle saakka. Täysin erämaana, kunnes ensimmäinen pieni metsäkämppä rakentui maisemaan. Perässä seurasi kapea hiekkatie helpottamaan kulkua, ja tunturin rinteiden profiili houkutti yrittäjäpariskunnan rakentamaan jotain aivan uutta ja oman näköistä. Unelmaksi piirtyi oma pieni hiihtokeskus, kaukana hälystä, lähellä luonnon rauhaa jonne perheillä on helppo tulla.

Visioissa siintävä hiihtokeskus rakentui pala palalta, sinnikkyys ja raaka työnteko palkittiin, ja keskus alkoi ottaa muotoaan. Vanha Naarmankairasta siirretty savottakämppä sai uuden ilmeen ala-asemana, savusauna Susi nousi jaloilleen ja kaunis lampi kaivettiin sen uskolliseksi kaveriksi.

Vuosia hiihtohissi pyöri iloisesti, ja auringonsäteet hyväilivät laskijoita. Monille vierailijoille idyllinen paikka muodostui jokavuotiseksi perinteeksi.

Ainut asia, joka on pysyvää, on muutos. Niin perhe-Luostollakin, ja näin myös meillä avattiin ovi uudelle ja raikkaalle tuulahdukselle, silti entistä kunnioittaen.

Nykyisyys mennyttä kunnioittaen

Tunteen viisaudella

Karun tunnelmaa kaikille

Kun Karu Lodgen yrittäjä, Kaija, päätti jatkaa vanhempiensa jalanjäljissä, hän teki päätöksen sydämensä ääntä kuunnellen. Mahdollisuus jakaa muiden kanssa se ympäristö ja kokemukset, jotka ovat olleet hänelle niin voimaannuttavia, saivat Kaijan tarttumaan toimeen.

Savottakämppä

Matkailukeskuksen sydän

Matkailukeskuksen sydän on yhä tänäkin päivänä 1950-luvulta peräisin oleva savottakämppä, josta nykyisellä yrittäjällä on monia muistoja. Vuosien saatossa on tullut tarjoiltua monet juhlat, häät ja ruokailut näiden rakkaiden hirsiseinien sisällä.

Luosto

Tunturimiljöötä parhaimmillaan

Lapin ajaton luonto on Karu Lodgen palveluiden keskiössä. Täällä rauha on todellakin läsnä. Joka kerta tänne palaavien sydämet pakahtuvat upeista maisemista ja energioista, huolet ja stressinaiheet unohtuvat ja vastaantulevat kävelijät ovat tunturipoluilla harvassa.